En ole pitänyt blogia missään pitkään aikaan. Ennen minulla oli useita, mutta viime vuosina en ole arjen pyöritykseltä ehtinyt. Olen halunnut perustaa blogin uudelleen jo pitkään, mutta mikään aihe ei ole innostanut. Vuoden alussa muutimme perheen kanssa ulkomaille ja ajattelin, että olisi kiva pitää blogia elämästä expatina. Sellaista tästä suunnittelin, melkein 9 kuukautta. Mutta nyt tästä tulikin jotain ihan muuta. 

Vain vajaa viikko sitten perjantaina sain yksityisen gynekologin vastaanotolla tietää, että sairastan todennäköisesti endometrioosia. Hän halusi tehdä laparoskopian heti tiistaina.

Olin mennyt vastaanotolle vatsa- ja selkäkipujen sekä selittämättömien välivuotojen takia. Tiesin laiminlyöneeni tätä osaa terveydestäni jo liian pitkään, kun en ollut käynyt gynekologilla tarkistuksessa enää raskauden jälkitarkastusten jälkeen - siis yli 2,5 vuoteen. Ja olin peloissani. Jos googlaa liikaa selkäsärkyä ja gynekologiaan liittyviä ongelmia saa aika ikävän listan vakavia sairauksia, joita sinulla voi olla. Sellaisia, joiden nimiä ei lausuta isoon ääneen ja joista puhumista vältetään arjessa. 

Olin onnekas monella tapaa, sillä koska olemme työkomennuksella ulkomailla meillä on yksityinen sairasvakuutus ja pystyin valitsemaan minkä tahansa yksityisen palvelun. Valitsin ison naisten klinikan ja päädyin sattumalta gynekologisen kirugin vastaanotolle. Hän otti minut heti tosissaan. Ultran perusteella hän tarjosi minulle peruutusaikaa leikkaukseen jo seuraavalle tiistaille - siis vain neljän päivän päähän. Hän kertoi epäilevänsä endometrioosia, mutta sanoi ettei voinut tietää mitä löytäisi. Leikkaus on ainoa varma tapa diagnosoida (ja poistaa) endometrioosi. Suostuin niin nopeaan leikkaukseen epäröiden, mutta samalla tyytyväisenä siitä, että saisin tietää mikä minua vaivaa niin pian. Minut siis otettiin vakavasti. Kotona googlatessani lisää, totesin, että Suomessa sairauttani ei ehkä olisi heti todettu ja olisin todennäköisesti vähintäänkin odottanut puoli vuotta leikkaukseen pääsyä julkisella puolella. Yksityisellä puolella minulla ei siihen olisi siellä ollut varaa, koska tämä vakuutuksemme koskee vain ulkomailla työskentelyaikaamme.

Viikonlopun ajan olin ja elin suuren epävarmuuden ja surunkin tilassa. Pelkäsin, että minulta löytyisi leikkauksessa syöpä ja että elämäni olisi suunnilleen ohi. Tajusin miten paljon rakastan perhettäni, mitkä asiat elämässäni ovat todella tärkeitä ja miten onnellinen olen kaikesta siitä, mitä minulla juuri nyt on. Olin kiukkuinen itselleni siitä, että tällaisten asioiden ymmärtämiseen tarvitaan aina jokin kaikkea uhkaava tekijä, että silloin kun kaikki on hyvin on aina tyytymätön jostain ja vasta kun pelkää tarpeeksi menettävänsä sen kaiken, osaa olla siitä riittävän kiitollinen. Mutta samalla olin kiitollinen siitä, että minut oli pysäytetty ja minulle oli näytetty tämän uhkakuvan kautta se, kuinka onnellinen tosiaan saan elämästäni olla.

Ennen leikkausta keskustelimme mieheni kanssa paljon ja kerroin hänelle peloistani ja ajatuksistani. Erityisesti siitä, että mikäli leikkaus olisi onnistunut, että minulla ei olisi syöpää ja että voisimme vielä saada lapsia, uskoisin, että se on uusi mahdollisuus, joka meille on annettu. Uusi elämä.  

Ennen leikkausta en keskittynyt murehtimaan millaista on elää endometrioosin kanssa vaan sitä, saanko elää ollenkaan, nähdä poikamme kasvavan - ja jos saisinkin tämän, saisinko vielä haaveilla hänelle sisaruksesta vai olisiko meidän kohtalomme tyytyä tähän yhteen - kylläkin täydelliseen - lapseen.

Kun tiistaina iltapäivällä leikkauksen jälkeen lääkäri kertoi, että hän oli leikannut minulta endometrioosin, saanut kaiken tulehtuneen kudoksen pois, ettei ollut löytänyt mitään vakavampaa ja ettei lasten saamiselle olisi estettä, itkin. Olin saanut uuden mahdollisuuden. Uuden elämän.

Vasta kotiin palattuani ja nyt endometrioosiin todella tutustuttuani olen ymmärtänyt, että tämä uusi elämäkin vaatii. Se vaatii muutosta ja vaatii parempaan tasapainoon pyrkimistä. Se vaatii sitä, että pääsen uudelleen itseni kanssa kosketuksiin - taito, jonka jo vuosien varrella opin, mutta jonka olen viime vuosien pikkulapsikiireessä jonnekin kadottanut. Sen, että opettelen jälleen kuuntelemaan kehoani ja ymmärtämään, mikä sille on parasta. Mitä se vaatii ja ansaitsee. Tämän blogin otsikko, balanssi-aalto-jäätelö, on mieheni minulle antama lempinimi siitä millainen olen ja mitä kaipaan: kaipaan elämään ennen muuta tasapainoa, olen luonteeltani aalto ja rakastan jäätelöä... Mutta ennen tämän sairauden toteamista, en ymmärtänyt miten hukassa tuo kaipaamani tasapaino omassa ruumiissani on.

Tästä siis lähdetään liikkeelle. Laitan oheen muutaman linkin niille, jotka eivät tiedä mikä sairaus on endometrioosi ja teen ehkä myöhemmin erillisen tietosivun asiasta, mutta en aio käyttää blogitekstiäni tietokirjana vaan ajatusteni ja tunteideni peilinä, jonka kautta teen itselleni työtä kohti sitä tasapainoisempaa ja terveempää minää, joka haluan olla. Tämä vaatii tiettyjä muutoksia, joista aion kertoa seuraavissa teksteissä, ja uskon että noiden muutosten tekeminen on helpompaa, jos kerron niistä julkisesti täällä blogissa.

Niin paljon kuin arvostankin blogikirjoittajia, jotka julkaisevat omalla nimellään, tässä tapauksessa aihe on niin henkilökohtainen etten sitä tee. Tästä ei tule valitus ja kipublogia, tästä tulee blogi jonka tavoitteena on terveempi ja tasapainoisempi elämä, johon uskon voimavarojen löytyvän sisältäni. Tästä tulee positiviinen blogi, jolla toivon myös auttavani muita tähän tautiin sairastuneita ja sairastuvia. Aion etsiä paljon tietoa siitä, miten endometrioosin kanssa eletään ja miten siitä ehkä jopa voi parantua. Miten tasapaino palautetaan.