Nimittäin sairastelu-sellaisessa. Ikävää. 

Mutta matka meni upeasti - Toscanassa oli lämmintä, erityisesti Firenzessä mihin pääsimme kahtena päivänä (ensin koko perheen kanssa ja sitten vielä miehen kanssa kahdestaan, ihanaa!) oli molemmilla kerroilla lähes hellettä (24-26 astetta) ja hyvin tarkeni kauniissa, lyhythihaisissa vaatteissa. Seurasimme Dan Browning Inferno-kirjan jalanjälillä Firenzen nähtävyyksiä, mutta ei pidetty turhaa kiirettä vaan nautittiin myös vain ympäristöstä, toisistamme ja tietenkin ruoasta ja kahvista (mielestäni maailman paras kahvi on italialaista, enkä tälläkään reissulla pettynyt kertaakaan kahvia saadessani - sitä tuli kyllä sitten juotua taas se 2 kuppia päivässä, mutta olen onnistunut nopeasti palaamaan pelkkään aamukahviin kotiin tullessa). En muutenkaan rajoittanut syömisiäni matkalla, mutta yllätyin itsekin, miten luontevasti valitsin ravintolan listalta tomaattikeittoa ja risottoa pastan sijaan - vaikka pastaakin tuli syötyä ihan vaikka seuraavan VUODEN tarpeiksi, on se niin paljon parempaa Italiassa ja niin huonosti omaan ruokavaliooni sopivaa, että jätettäköön nauttiminen sinne syntysijoilleen. Sen sijaan, aivan kuten eräs sokeritonta ruokavaliota kokeillut ystäväni varoitti, olin yllättynyt miten nopeasti sokerikoukku sai uudestaan valtaansa, kun sille antoi pikkusormensa: en pystynyt vielä kolmipäiväisellä kotimatkallakaan luopumaan sokeriherkuista, vaikka vannoin että jätän ne välille jo ennen kotiinsaapumista. Olo ei kyllä sokerinsyönnistä kohentunut, mutta en pystynyt vastustamaan jäätelöä ja muita italialaisia herkkuja kokonaan. Yllättävän hyvin minut sokerikoukusta kuitenkin vapautti sunnuntai-maanantaiyönä iskenyt vatsaflunssa - "mukava" lomatuliainen - oikein hyvä suolipuhdistus ja paluu "normaaliin" ja puhtaaseen ruokavalioon. Samalla taisi tipahtaa lomaviikolla kertyneet turvotuskilotkin, mikä on tietysti mukavaa, vaikka vatsatauteja inhoankin. Viime yönä oli miehen vuoro sairastua ja nyt vain odotellaan milloin poika aloittaa... Huonolla tuurilla se sattuu tietenkin juuri perjantai-illalle, jonne olemme ostaneet konserttiliput rakastamani artistin keikalle ja saaneet lastenhoitajankin varattua... Huoh. Toivotaan parasta!

Ruoka-asioiden sijaan keskityin Italian lomalla huomattavan paljon henkiseen puoleen. Luin matkalla mielenkiintoisia, koskettavia ja ajatuksia herättäviä kirjoja ja artikkeleita - jotain ihan muuta kuin työhöni liittyvää - jotka antoivat todella paljon syvyyttä pohdintoihin sellaisista kepeistä asioista kuin elämän tarkoituksesta ja siitä ketä oikeastaan syvimmiltämme olemme ja minne olemme matkalla. Kyse on niin perimmäisistä asioista, että suoraan sanottuna en edes koe hyväksi kirjoittaa niistä tänne, vaikka jollain tasolla haluaisinkin. Ne ovat kuitenkin niin henkilökohtaisia ajatuksia ja asioita, etten ole niitä tähän mennessäkään jakanut kuin osittain mieheni kanssa (mitä Firenze-päivän aikana ehdittiin), enkä vielä osaa puhua niistä edes muulle perheelleni tai niille läheisille ystävilleni, joille haluaisin. Kerrottakoon kuitenkin se ydinajatus, joka oli että elämän tarkoitus on kasvaa ihmisenä ja oppia rakastamaan toisia ihmisiä syvästi. Tuo ajatus kantoi matkalla minua todella ja nautin jokaisesta päivästä Toscanan talossa yhdessä kaikkein rakkaimpien ihmisteni kanssa. Minulla on onnekseni läheiset ja lämpimät suhteet ihaniin vanhempiini, jotka puolestaan ovat myös hyvin rakkaita pojalleni. Ymmärrys siitä, että minun tehtäväni on oppia rakastamaan enemmän auttoi minua myös näkemään uudessa valossa vanhempieni rakkauden - toisiaan, minua sekä poikaani ja perhettäni kohtaan - ja oppimaan siitäkin uutta. Etukäteen jännitti mahdolliset ristiriidat viikon aikana samassa talossa asuessa, mutta pieneksi yllätykseksenikin niitä ei tullut lainkaan vaan kaikki sujui todella hyvin. Ainoa harmi oli se, että viikko kului niin nopeaan - etenkin kun meillä oli pitkän automatkan takia matkassa melkein yhtä monta ajopäivää kuin perilläoloakin. Ja nuo matkapäivät kyllä verottivat voimia ja varmasti aiheuttivat taas alkaneen tautikierteenkin. 

Ja tästä tautikierteestä olenkin vähän huolissani (olen siis nyt saanut taas nuhan, vaikka vatsatauti hellittikin reilussa vuorokaudessa) - ja olemme molemmat mieheni kanssa. Pitäisi tarkkaan miettiä mitä voimme tehdä sille, että olemme koko perhe olleet jo pari kuukautta lähes jatkuvassa flunssa-kierteessä, johon ei tunnu mikään tepsivän. Näin ei voi jatkua. Ruokavalio on tietysti yksi osa tätä, mutta itse en parantunut sitkeästä syysflunssastani millään, vaikka vaihdoin todella terveelliseen ja monipuoliseen ruokavalioon, eli se ei yksin voi olla tämän sairastelun taustalla. Jotkut sanovat, että ulkomaille muuttaessa usein on ensimmäisen puoli vuotta koko ajan sairaana, me sairastelimme kohtuullisen vähän keväällä ja kierre alkoi vasta nyt syksyllä, mutta silti sopinee kuvaan. Kolmantena voi olla jonkinlainen stressinhallinta-asia. Juuri nyt, kuten olen täälläkin useaan otteeseen kirjoittanut, tuntuu siltä, että tapahtuu liikaa ja on liian paljon meneillään. Ei riitä, että työ on vaativaa ja todella vaativassa vaiheessa juuri nyt ja lisäksi siihen on liian vähän aikaa. Sen lisäksi on normaali perhearki hoidettavana, uusia ihmis- ja ystävyyssuhteita hoidettavana (mikä on tietenkin hyvä asia) ja vielä omat terveysjutut ja vauvahaaveet. Ja tähän päälle kun laittaa vähän syvällisempien aiheiden pohdintaa elämän tarkoituksesta niin voi olla aika varma, että yöunetkin kärsii - kuten viime yönä, kun kävin vähän kierroksilla rankan vaikkakin kiinnostavan päivän jäljiltä. Huoh. Vaikea pukea edes sanoiksi kaikkea sitä mitä päässä liikkuu. Liian paljon liikkuu kuitenkin. Ikävä siihen yksinkertaisempaan (lue: tylsempään) Suomi-elämään, josta kohta vuosi sitten lähdimme. Ei kulttuurishokki, mutta jonkinlainen elämänvaiheshokki kuitenkin. Kriisi on liian voimakas sana, nautin silti elämästäni joka päivä, vaikka se rankkaa välillä onkin. Haluaisin vain jotain selvyyttä edes johonkin näistä ajatusvyyhdeistä.

Lupasin itselleni, että tässä kierrossa en nyt edes raskautumistani pohdi. Kyllähän se sitten aikanaan taas selviää ehdimmekö tällä kertaa ajoissa.

Loppukevennyksenä iloinen uutinen siitä, että löysin ennen matkaa viimein niitä luonnonkosmetiikkatuotteita ihan perusruokamarketistamme! Ostin kasvojenhoitotuotteet matkalle mukaan ja olen ollut niihin todella tyytyväinen. Puhdistusaine on Laveran, kasvovoiteiden merkkiä en nyt valitettavasti muista (ranskalainen merkki kuitenkin, tämän linkin mukaan yksi kolmesta ranskalaisesta käyttää jo luonnonkosmetiikkaa), voin lisätä sen tänne myöhemmin. Nyt puuttuu enää luonnonkosmetiikkameikit sekä mahdollisesti jossain vaiheessa shampoo - jos löydän sellaisen, johon olen tyytyväinen, koska olen todella tarkka shampoostani ja pidän nykyisestä Paul Mitchellin Teatree-shampoostani ihan liikaa...

Kiitos, kun jaksoitte odottaa tätä päivitystä näinkin pitkään. Yritän olla taas nopeampi seuraavan kanssa!

Ja pari Toscana-kuvaa päätteeksi: