WP_000388-normal.jpg

Perjantain lounas

 

Etsiessäni tietoa endometrioosista törmäsin erilaisiin itsehoitosivustoihin, koska kyseessä on kuitenkin varsin yleinen sairaus, josta arviolta kai noin 10 % (ehkä jopa 20%) naisista kärsii ja joka monilla aiheuttaa todella kovia, jopa kroonisia kipuja. Ei siis ihme, että sairautta myös pyritään monin tavoin hoitamaan itse. Yksi hoitotavoista on ruokavalion muuttaminen. Aika nopealla päätöksellä, hormonihoidon uhasta pelästyneenä, päätin testata täältä http://www.endo-resolved.com/diet.html löytyvää endometrioosin hoitoon sopivaa diettiohjetta, koska tuskin siinä mitään häviääkään jos sitä testaa jonkin aikaa (aina voi palata vanhaan) ja koska motivaatio ehkäistä endometrioosien nopeaa uusiutumista on tällä hetkellä todella korkealla. Ostin sivuston kirjoittajan Carolyn Levittin endometrioosiruokavalioon perehdyttävän keittokirjan kindle-sovelluksena ja pyrin siinä annettuja ohjeita soveltamaan nyt "uudessa elämässäni".

Mitä tämä endo-dietti sitten tarkoittaa?

Ei vehnää (gluteenia), ei punaista lihaa, ei maitotuotteita (paitsi hapanmaitovalmisteet, erityisesti luonnonjugurtti on ok), ei sokeria, ei soijaa, ei kahvia/kofeiinia. Sen sijaan paljon vihanneksia, marjoja ja hedelmiä, siemeniä ja pähkinöitä (viimeisin on mulle ongelmallista, koska olen jossain määrin allerginen pähkinöille ja manteleille, eli nekin täytyy jotenkin korvata), hyviä rasvoja (oliiviöljy, kasviöljyt, kookosrasva). Kala ja valkoinen liha (kana & kalkkuna) ovat myös ok ja kananmunia voi käyttää jossain määrin (jos ovat luomua). Lähtökohtaisesti tietysti kannattaa välttää lisäaineita ja muita kemikaaleja, kuten keinotekoisia makeutusaineita, koska ne vaikuttavat verensokeritasoon sekä hormonitasapainoon.

Jos lähdetään liikkeelle vehnästä, niin oli todella mielenkiintoista lukea, että suurin osa endometrioosia sairastavista ei siedä vehnää tai gluteiinia lainkaan. Vaikka en ole omalla kohdalla huomannut ongelmaa gluteiinin suhteen niin valkoisen vehnän ongelmat olen huomannut jo pitkään: en pidä täysin valkoisesta leivästä tai pastasta, joista saan turvotusta, tukkoisen ruoansulatuksen ja yleisesti pahan olon. Vehnän pois jättäminen (diettikirjan kirjoittajan Carolyn Levittin mukaan) vähensi endometrioosista kärsivien kipuja 80 prosentissa tapauksia ja kaiken gluteeinin välttäminen vielä enemmän. Jokin vielä tutkimaton yhteys näyttäisi olevan vehnän ja endometrioosin välillä. Ok, tämä minun on helppo uskoa ja vaikka vehnän (ja jopa kaiken gluteiinin) eliminoiminen ruokavaliosta on haastavaa, se on selvästi kokeilemisen arvoista. Aloitan eliminoimalla vehnän, mutta sen sijaan kauraa ja myslissä myös spelttihiutaleita olen sallinut itselleni eli täysin gluteiinittomaan ruokavalioon en ole heti siirtynyt. Kaurassa ei ilmeisesti juurikaan gluteiinia ole ja lisäksi sillä on paljon hyviä ruoansulatukseen ja kolesteroliarvoihin liittyviä vaikutuksia, joten en usko että kaurasta luovun ihan helposti. Speltti on mukana, kun ainoa mysli jota kaupasta löysin ja joka muilta aineosiltaan kelpasti oli spelttihiutalepohjainen. Speltti on läheistä sukua vehnälle, joten gluteiiniton se ei ainakaan ole.

Sekä punaisen lihan että maitotuotteiden poisjättäminen liittyy (muiden syiden ohella erityisesti) siihen, että ne lisäävät haitallisten prostaglandiinien* syntymistä kehossa. Lisäksi liharasva voi sisältää merkittäviä määriä dioksiinia, joka muuttuu kehossa xeno-estrogeeneiksi** ja varastoituu kehon rasvaan. Luonnonjugurtti on poikkeus, koska sen sisältämät hyvät bakteerit ovat hyödyllistä terveydelle. Levitt suosittelee kirjassa erityisesti vuohenmaitojugurttia, mutta tässä tapauksessa teen poikkeuksen, koska haluan (ainakin alkuvaiheessa) jollain tavalla toteutettavissa olevan ruokavalion ja lisäksi olen huolissani kokonaisproteiinin saannistani, joten luonnonjugurtin (lehmänmaito, luomu) lisäksi olen päättänyt pitää myös luomumaitorahkan osana ruokavaliotani.

Tähänastisessa elämässäni olen ollut melkoinen "maitoimuri" (mieheni antama nimitys), joten maitotuotteiden jättäminen yhdeltä istumalta ei tunnu aivan mahdolliselta, mutta rahkan ja jugurtin voimin tunnen voivani ainakin selvitä. Tähän saakka olen esimerkiksi juonut päivässä 2-4 lasillista maitoa ja käyttänyt runsaasti maitoa kahvissa. Lisäksi rakastan erilaisia juustoja, mikä voikin olla se haastavin luopumisen kohde.

Punaisen lihan jättäminen ei tunnu niin oudolta, olen ollut aikanaan vuoden verran kasvissyöjä ja sen jälkeenkin välttelin pitkään punaista lihaa. Punaisen lihan määrä ruokavaliossani on kuitenkin viimeisten kolmen vuoden aikana lisääntynyt aivan varkain, lapsiperheessä kun jostain syystä on helpointa kokata jauhelihasta, kinkusta, makkarasta ja muusta punaiseen lihaan perustuvasta raaka-aineesta sellaista "perusruokaa" arkena. Tämä oma ruokavaliomuutokseni saa kyllä todella miettimään myös sitä, millaista ruokaa lapselleni syötän - ja myönnän että hävettää ja harmittaa. Olenkohan jo pilannut kolmevuotiaani elämän kaikenlaisilla lisäaineilla? Vaikka se on kyllä puolustukseksi sanottava, että meillä ollaan tarkkoja sokerin ja herkkujen syönnistä ja yritetään opettaa lapsesta saakka tasapainoista ja terveellistä ruokavaliota ja -rytmiä. Tähän tulee varmaan jatkossa pieniä lisäviilauksia oman tietoisuuteni lisääntyessä.

Neljäntenä kiellettyjen listassa on se nykyajan huume eli juuri mainittu sokeri. Sokeri - kaikissa muodoissaan - tekee kehosta happamamman, mikä voi lisätä endometrioosin tulehduskipua. Erityisesti prosessoitu sokeri heikentää immuniteettiä ja sokeri voi aiheuttaa hormonaalista epätasapainoa. Sokeripitoiset ruoat myös "varastavat" kehosta energiaa, vitamiineja ja mineraaleja joka kerta kun niitä syö. Tässä vain muutama Levittin listaamasta ongelmasta. Kuulostaa pelottavalta, mutta myös hyvin uskottavalta. Itse kärsin helposti verensokerin heittelystä ja olen hyvin huomannut kuinka iltapäivän kahvi- ja suklaahetki kostautuu vain pienen hetken päästä vetämättömyytenä ja toisinaan jopa päänsärkynä. Samalla sokeri myös aiheuttaa hirveää riippuvuutta ja sitä kahvi+suklaa -annostaan alkaa helposti kaivata (lisääntyvässä määrin) jokaiselle iltapäivälle, vaikka tietää sen aiheuttaman kurjan jälkiolon. Ollapa irti sokerikoukusta, mikä upea ajatus! Sokerin korvaajaksi Levitt suosittelee muita luonnollisia makeuttajia kuten steviaa, vaahterasiirappia tai luomuhunajaa (muun hunajan käyttöä hän ei pidä suositeltavana mm. siitä syystä, että se voi olla peräisin geenimuunnelluista kasveista). Tällä hetkellä olen itse vielä riippuvainen tuosta ei suositeltavasta muusta hunajasta, koska en ole luomuhunajaa löytänyt täkäläisistä lähikaupoistani, mutta onneksi tähän on tulossa pian muutos, kun saan siskoltani hänen itse Suomessa tuottamaansa hunajaa, jonka alkuperästä olen aivan varma! Myöskään vaahterasiirappia tai steviaa en ole vielä löytänyt, mutta ainakin jälkimmäistä luulisi löytyvän luontaistuotekaupasta, kunhan sellaiseen ehdin.

Soijan vaaroista endometrioosia sairastavalle Levitt kirjoittaa kokonaisen luvun verran, enkä lähde niitä tässä kertaamaan. Pääpointti on, että soija on vahva fytoestrogeeni, eli se toimii kehossa estrogeenin tavoin. Kun endometrioosissa nimenomaan liika estrogeeni on ongelma niin soijan syönti ei siten ole kannatettavaa endometrioosista kärsivälle. Soija ei ole omassa ruokavaliossani ollut kovin merkittävässä osassa, mutta pidän kyllä tofusta sekä erilaisista soijapohjaisista vanukkaista, mutta niistä luopuminen ei kyllä maailmaani kaada. Enemmän tässäkin luopumisessa mietityttää se kokonaisproteiinin saanti. Niin ja se, miten yllättävissä paikoissa on lisättyä soijaa (esim. jauhoissa ja teessä?!)

Ja viimeisenä kahvi ja kofeiini. Myös kahvi on vahva fytoestrogeeni ja lisää siten kehon estrogeenitasoja. Kahvi näyttäisi olevan nimenomaan pahin syyllinen, pahempi kuin muut kofeiininlähteet, vaikka niitäkään ei suositella. Kahvin sijasta Levitt suosittelee kofeiinittomaan vihreään teehen sekä yrittiteehen siirtymistä. Minä opettelin juomaan kahvia vasta 7 vuotta sitten. Siihen saakka pärjäsin mainiosti ilman. Aamukahviin taisin opetella pari vuotta sitten, sitä ennen join yhden kupin päivässä, iltapäivisin. Nyt huomaan olevani pahasti kahvikoukussa. Saan päänsärkyä, jos olen päivän ilman kahvia. Yritin jo kaksi päivää olla ilman, mutta tänä aamuna heräsin niin kovaan päänsärkyyn, että suosiolla join aamulla yhden kupillisen. Iltapäiväkahvin korvasin kofeiinipitoisella vihreällä teellä. Netistä lukemieni kokemusten mukaan kahvinjuontia ei taida olla viisainta lopettaa ihan yhdeltä istumalta, jos on kofeiiniriippuvainen. Parempi on vähentää kofeiinin määrää vähitellen. Tämänpäiväisen kokemuksen perusteella taidan alussa vähentää siihen yhteen aamukahvikuppiin ja korvata iltapäiväkahvin kofeiinipitoisella vihreällä teellä. Tästä pyrin sitten vähitellen pienentämään edelleen. Isompi luopuminen aamukahvissa taisikin olla se, että join sen - pahanmakuisena - mustana espressona, kun normaalisti olen nauttinut kahvini isona maitokahvina ja useimmiten sokerin kanssa... Mutta, jos pärjäsin 27 vuotta ilman kahvia, pärjään varmasti ilman sitä myös jatkossa. En edes pidä ajatuksesta, että olen riippuvainen jostakin "huumeesta".

Luonnollisesti endo-dietti jättää pois myös alkoholin, mutta sen käyttöä olen määrätietoisesti pyrkinytkin välttämään nyt kun yritämme jälleen lasta. Etenkin ovulaation jälkeisillä viikoilla ennen kuukautisia olen jo pitkään varonut juomasta edes sitä ihanaa yhtä valkoviinilasillista ruoan seurana. Nyt on helppo jättää sekin väliin, kun tavoite on selkeänä mielessä, eikä siihen alkoholi tässä vaiheessa sovi. Onhan noita ollut pitkiä jaksoja elämässä aikaisemminkin, että olen ollut kokonaan ilman alkoholia, eikä se ole mitenkään tärkeä osa "ruokavaliotani" tai elämääni. 

Loppuun vielä lyhyesti parin ensimmäisen päivän kokemukset: Torstaina olin todella nälkäinen, kun tajusin, että kaapeissani ei ole juuri mitään uuteen ruokavaliooni sopivaa syömistä, enkä heti keksinyt kaupastakaan ihan hirveästi sopivia, "helppoja" ruokia. Tajusin, että sopeutumiseen taitaa mennä aikaa. Pystyin silti aika hyvin pysymään uudessa ruokavaliossani, yllä kertomillani luovutuksilla (rahka, hunaja, kaura, speltti). Perjantai sujui jo paremmin, kun ehdin sairaslomalaisena laittamaan ruokaa itselleni pitkän kaavan mukaan. Tänään "sorruin" aamulla siihen espressokupilliseen sekä päivällisellä yhteen ruis-sekaleipäpalaan, koska en kertakaikkiaan löytänyt ruokakaupasta mitään järkevää gluteiinitonta leipää (jossa ei esimerkiksi olisi ollut sokeria tai soijaa!), enkä ehtinyt vielä leipomaan ostamistani tattarijauhoista mitään. Muuten olen aika tyytyväinen siihen, kuinka yllättävän helposti kolme ensimmäistä päivää uudella dietillä on sujunut. Jatkossa haasteita riittää, kuten huomiset pojan synttärijuhlat, joissa tarjolla on tietysti vieraille vaikka millaisia sokeripitoisia herkkuja... Suunnitelmanani on itse nauttia vihreää teetä ja hedelmiä, katsotaan miten onnistun...

WP_000390-normal.jpg

Lauantain iltapala

 

 

Wikipedian mukaan Prostaglandiinit ovat kudoshormoneihin kuuluvia tyydyttymättömiä rasvahappoja, joilla on vaikutuksia monien elinten toimintaan. Ne voivat aiheuttaa supistuksia tai supistuksen laukeamista kohdun lihaksistossaverisuonten seinämissä tai keuhkoputkien sileissä lihaksissa, ja niitä käytetäänkin usein abortin tai synnytyksenkäynnistämisessä. Prostaglandiinien synteesi elimistössä kiihtyy kuumeen ja kivun aikana, sillä ne vaikuttavat tulehdusreaktion syntyyn. Useimmattulehduskipulääkkeet estävätkin prostaglandiinien synteesiä. Lisäksi niillä on vaikutusta verisolujen yhteenliittymisessä. Prostaglandiineja elimistö syntetisoiarakidonihaposta, joka on monityydyttymätön rasvahappo. Prostaglandiini I2 eli prostasykliini (C20H32O5) estää verihiutaleiden yhteenliittymistä.

** Xeno-estrogeenin wikipedia-selitys englanniksi täällä