Tänään pääsin vihdoin uudelle lääkärille sekä pääsimme yhdessä miehen kanssa myös kurkistamaan uutta tulokasta kunnolla ensimmäistä kertaa <3! 

Kaikki oli hyvin, mikä on tietysti tärkeintä. Ultrakuvassa pyöriskeli unelias (viime yönä kyllä aktiivisesti äitiänsä potkinut) pieni kaveri, jolla ikää oli nyt arviolta 13+6 eli juurikin sen verran kuin laskettu aika (25.7.) antaa odottaa. Ja uskokaa tai älkää, mutta liikkeet olen tuntenut nyt jo reilun viikon ajan ja muuttuvat joka päivä selkeämmäksi. Ensimmäisessä raskaudessa jouduin niitä odotella ainakin tuonne 17-18 viikoille, mutta tällä kertaa tiesin mitä odottaa, vauva tuntuu olevan kovin lähellä edessä ja lisäksi rasvakerrostakin taitaa olla edelliskertaa vähemmän potkuja pehmittämässä ;). Miltään varsinaisilta potkuiltahan liikkeet eivät tietenkään vielä tunnu, mutta sellaista hipsuttelua ja pientä muljahtelua tunnen kyllä, varsinkin selinmakuulla ollessa, mutta välillä myös istuessa tai seisoessakin.

Uusi lääkäri oli hyvä. Ei super, mutta riittävän ok. Ja tuntui todella hyvältä se, että hän oli nainen - ja valmis kuuntelemaan minua. Hän myös teki kaikki oikeat kysymykset, jotka Suomessakin ensimmäisellä käynnillä tehdään, mutta joita aiempi gyneni ei vaivautunut selvittämään ja merkkaamaan ylös (monesko raskaus, millainen synnytys aiemmin, jne.). Eikä tällä lääkärillä ollut mitään sitä vastaan, jos en halua epiduraalia tms, kyseessä on oma päätökseni. Myös alkuraskauden seulontaverikokeisiin hän suhtautui asenteella "menet jos itse haluat". Ensimmäisessä raskaudessa en mennyt, koska en halunnut tietää, mutta nyt menin, koska ymmärrän että jos olisi olemassa down-riski tms. olisi parempi tietää siitä etukäteen ja varautua siihen kuin ajatella että kaikki on hyvin ja sitten saada tietää vasta syntymässä. Ehkä olen tässä kypsynyt viime vuosina.

Ultrassa mikään ei kuitenkaan viitannut kohonneeseen riskiin vaan niska näytti oikein hyvältä. Hauskaa oli erityisesti se, että uusi tyyppi oli aivan samannäköinen kuin veljensä ultrakuvissa (en ole tosin vielä päässyt vertaamaan kuvia, mutta muistikuvieni perusteella): sama profiili eli nenän, poskien ja pään muoto :D! Oli tosi hassua ja samalla suloista ajatella - ja jotenkin siinä vasta ultrakuvan nähdessä tajuta - että meidän ihanalle 3-vuotiaalle on tulossa sisarus, joka todellakin voi olla ihan (tai jossain määrin) samannäköinen kuin veljensä oli vauvana... On vaikea selittää, mutta jotenkin se ajatus oli tosi hellyyttävä, sellainen "tämännäköisiä lapsia siis me aina saamme", äärimmäisen positiivisessa merkityksessä, koska 3-vuotiaamme on (tietenkin!) supersöpö ;)...

Olen vähän hurahtanut, kuten varmaan odottavan äidin pitää ensi kertaa kunnolla lapsensa nähtyään ollakin... Vaikka olen liikkeet jo tuntenutkin, niin kyllä näkeminen vain tuo raskauden vielä niin paljon todellisemmaksi. Ja etenkin se, että näkee että sikiöllä on kaksi kättä, kaksi jalkaa, aivot, sydän, normaali rakenne, että voi todella odottaa että sieltä vauva vielä syntyy...

Niin, senkin eron ensi raskauteen olen huomannut, että ensimmäisellä kerralla mietti tosi tarkasti kutakin vaihetta, kuulosteli fiiliksiä ja jännitti miten raskaus etenee. Nyt ajattelen melkein pelkästään synnytystä. Jotenkin asenne on se, että kyllä tämä raskausaika tässä sujuu, mutta entä se synnytys... Tajuaa paljon selkeämmin sen, että varsinaiset "tapahtumat" ja isot muutokset liittyy siihen synnytykseen ja vauvan syntymään. Eikä tietysti ehdi muun elämän paineessa niin tarkasti raskautta ja omia fiiliksiään pohtiakaan. Siksi ei varmaan tänne blogiinkaan niin paljon tekstiä synny. Pitäisi yksi vähän pidemmän ajan (tutkimus)projektikin tässä viimeistellä ennen vauvan tuloa, joten parempi tietysti näin! Tänään en tosin ole töihin pystynyt keskittymään, mutta sallittakoon nyt yhtenä päivänä tällainen höpsöttely.

Ihana rakas aviomieheni vei minut tänään lääkärikäynnin jälkeen erinomaiselle lounaalle (treffeille) ja ajattelen vain, että kumpa voisi tätä onnea ja onnellisuutta varastoida johonkin pulloon tuleville vaikeille päiville... Siitä tuo otsikkokin, ehkä maailman parhaasta biisistä, josta voi tulla vain onnelliseksi: Sadeen "Kiss of Life"