On tullut todella pitkä väli kirjoittamiseen ja monena päivänä on harmittanut, ettei vain yksinkertaisesti ole ehtinyt kirjaamaan ajatuksiaan ylös. Äitini on ollut meillä käymässä, joten elämä on ollut normaalia sosiaalisempaa ja lisäksi yskän - vihdoin! - hellitettyä ei ole ollut niitä yöaikojakaan vapaana kirjoittamiselle. Muu arki ei ole antanut periksi. Tässäpä taitaa olla se suurin syy etten ole pystynyt aikaisemminkaan blogia pitämään. Mutta nyt lupaan jatkaa yrittämistä.

Diettini on totisesti hakenut balanssiaan, kun äidin käynnin myötä olen onnistunut "testaamaan" (HUOM en "sortunut", koska tämä ei ole mikään laihdutus-dietti) lähes kaikkia "kiellettyjä" ruoka-aineitani ja todennut, että monessa kohdassa Endo-dietistä tulee vain yksinkertaisesti paras olo. Esimerkiksi punainen liha ei kertakaikkiaan ole minua varten ja ihmettelen, miten olen sitä näin monta vuotta taas ruokavaliossani niin isossa osassa sietänytkin. Siihen kun yhdistää ylettömän leivän puputtamisen (äiti toi Suomesta ihanaa ruisleipää...) niin taatusti saa ruoansulatuksensa tukkoon, kun on ensin ollut pari viikkoa ilman punaista lihaa ja lähes ilman vehnää. Mutta uskon, etenkin nyt kokeiltuani, että juuri testaamalla löydän sen ruokavalion, joka minulle lopulta parhaiten sopii ja kun olen kerrankin motivoitunut testaamaan jotain erilaista. Oman äidin vierailu osoitti kuitenkin konkreettisesti myös ruokavalion osalta kuinka helppoa on "taantua" vanhaan omien vanhempiensa seurassa... Mutta ajattelen tätä nyt positiivisesti juuri siltä kannalta, että pääsin näkemään, miten iso vaikutus ruokavalion muuttamisella jokapäiväiseen fiilikseen joka tapauksessa on. Ja erityisen positiivisena pidän sitä, että makeanhimo on pysynyt poissa! En vaihtaisi hedelmä-marja-puuro-rahka-pellavansiemenrouhe-tyrnijauhe aamiaistani greippi-appelsiinimehun ja luomumaitokahvin kanssa enää mitenkään takaisin vanhaan puuro+leipä+maito+mehu+kahvi aamiaiseeni, puhumattakaan että korvaisin sen jollain makealla! Tällä viikolla totesin myös töissä, että voileipä-lounaat eivät todellakaan ole enää minua varten (ihan kun en olisi sitäkin aiemmin tiennyt).

Edistysaskelista sen verran, että olen onnistunut luopumaan iltapäiväkahvista ja -teestä nyt kokonaan. Käytännössä juon aamulla yhden kupin yllä mainittua luomumaitokahvia (sis. pienen espresson) ja sen jälkeen en juo päivän aikana mitään kofeiinipitoista ja illalla pelkkää kamomillateetä hunajan ja tuorepuristetun sitruuna/limemehun kanssa. Töissä juon päivän aikana pelkästään vettä. Tähän muutokseen en olisi uskonut näin nopeasti pystyväni ja olen siitä ylpeä. Aamukahvivieroituksen aika on ehkä sitten myöhemmin.

Mutta niistä haaveista. Tietenkin vauva-sellaisista. Vaikka kuukautisten alkamiseen (tai myöhästymiseen) on vielä melkein viikko aikaa, olen aavistellut jo mielestäni oireita, jotka voisivat olla hyviä merkkejä. Välillä olen ihan varma että olen raskaana. Tietysti. Mieli tekee varmasti tepposia. Mutta pyrin myös ajattelemaan positiivisesti, koska mikäli nämä eivät ole oireita siitä, niin sitten olen vähän huolissani siitä, miten kipeä alavatsa ja -selkä ovat - voisivatko ne johtua jotenkin juuri tehdystä laparoskopiasta ja pitäisikö niistä olla huolissaan? Eihän endometrioosi sentään kahdessa viikossa uusi? Jo ovulaatio oli todella paljon kipeämpi kuin ennen leikkausta, mutta nyt kivut tuntuvat hieman erilaisilta. Googlettamalla olen saanut selville, että keltarauhasen hormonintuotanto voi aiheuttaa kipua munasarjassa vielä ovulaation jälkeenkin - ja ilmeisesti erityisesti silloin jos on raskaana. Mutta tämäkin on sellaista ei-tieteellistä tietoa. Jos riittävästi googlaa raskausoireita niin saa kyllä hyvin kattavan listan kaikkea sellaista mitä itselläkin on: alavatsakipuja (välillä voimakkaita, välillä vain "nippailua"), välillä rintojen aristusta - ja pahin tänään: ihan järkyttävää palelemista! Mielestäni tunsin myös selkeitä (erilaisia, teräviä) kiinnittymiskipuja pari päivää sitten, mikä olisi hyvin sopinut 5-6 vrk:tta ovulaation jälkeen tapahtuneeksi alkion kiinnittymiseksi. Syysflunssa on nyt jatkunut niin pitkään, että en enää tiedä voiko nenän tukkoisuuden ja nuhan laskea myös oireeksi - todennäköisesti ei. Mutta kuten huomaatte, olen kyllä jo saanut itseni välillä ihan vakuuttuneeksi siitä, että jo tässä ensimmäisessä laparoskopian jälkeisessä luomukierrossa voisin tulla raskaaksi, kaikista haasteistamme huolimatta. Samalla valmistaudun pettymykseen ensi viikolla, jos kuukautiset kuitenkin alkavat. Esikoistammekin yrittäessä minulla oli vähintäänkin yksi kemiallinen raskaus (mahdollisesti kaksi), jolloin kuukautiset myöhästyivät päivän tai kaksi, joten sellaisenkin mahdollisuus on tässäkin olemassa. Kaikki on mahdollista. 

Kaipaan urheilua ihan hirveästi. Siinä toinen haave. Olen ollut virusflunssien (useamman jo!) kourissa nyt jo neljä tai viisi viikkoa - tai ensin taisi tulla se selkäkipu, joka esti urheilun ja paljastui myöhemmin endoksi - joten olen ollut ihan liian kauan ilman päätä ja kehoa virkistäviä urheiluhetkiäni... Erityisen ikävä on uintia, juoksua ja työmatkapyöräilyä, vaikka olisi salillekin jo ihan mukava päästä. Ehkä, ehkä, ehkä jo ensi viikolla, jospa tämä tauti nyt vihdoin menisi ohitse... Parin viikon päässä siintää syyslomamatka Italiaan ja sitä odotamme jo kovasti, silloin ollaan toivottavasti koko perhe terveenä!